torstai 12. toukokuuta 2016

Kauniit ja rohkeat ei petä koskaan

Olen vielä toistaiseksi kotona hoitovapaalla kasvattamassa pienintämme. Yksi kotona olemisen hyvistä puolista on tietysti se, että kaunareiden aikaan aamutoimet ovat yleensä sillä mallilla, että pieneen televisiohetkeen pystyy rauhoittumaan. Pitkänkin tauon jälkeen kärryille pääsee nopeasti sillä tietyt draaman ainekset ovat aina läsnä. Lieneekö tuo jokin saippuasarjamaailman kirjoittamaton sääntö. Kauniisiin ja rohkeisiin (tai Kaunaisiin ja rehvakkaisiin, kuten siskoni kerran osuvasti lohkaisi) voi aina luottaa seuraavissa asioissa:

1. Melkeinpä aina jollakulla on psykoosi päällä. Tällä kertaa iso pyörä on pyörähtänyt ympäri edesmenneen Darlan ja Thornen jälkeläisellä, Alexandrialla, joka kyylää murhaavasti Taylorin ja Ridgen tytärtä  Steffyä. Ilmeisesti paha mieli on tullut siitä, että Steffyn äiti Taylor ajoi aikoinaan kännissä Alexandrian äidin Darlan päälle kuolettavasti. Lisäksi Steffy on röyhkeästi astunut Forrester Creationsin johtoon yhdessä Liamin kanssa. Liamin Steffy vamppasi julmasti korusuunnittelija Ivyltä, joka on (tähän mennessä) hyvä ihminen. Alexandria näkee myös halluja. Äiti Darla ilmestyy tuon tuosta umpivihaisena ja pahantahtoisena ja yllyttää Alexandriaa lisää. Kun tuo Darla-ilmestys tuli ruutuun, repesin nauramaan. Ei varmasti mikään toivottu reaktio, mutta niin hullunkuriselta tuo demoninen ilmestys näytti. 

Muita psykoosissa olleita sarjassa ovat olleet Kantaäiti StephanieBrooke, täyspöpi Sheila, Brooken poika Rick ja tytär Bridget, Brooken sisko Katie, Stephanien sisko Pam ja mitä näitä nyt oli.

2. Forrester Creations kamppailee bisnesmaailmassa ja usein on jokin suuri mallisto työn alla. Ja suuri muotishow lähestymässä.  Tällä kertaa soppaa ovat hämmentäneet Liam ja Steffy, jotka ovat ottaneet vallan Forresterilla ja olleet johtamassa uuden malliston luomista. Menossa on uuden malliston esittely, joka taas sillä kertaa olisi täysin uuraauurtava, ajanhenkinen ja yhteiskuntaan merkittävästi vaikuttava luomus. California Freedom. Haha. Johtohahmona show'ssa transsukupuolinen Maya, jonka sukupuoli on korjattu. Kaunarit ottaa toisinaan hienovaraisesti kantaa yhteiskunnallisiin aiheisiin.

3. Jollakulla on sydänsuruja ja kamppailee rakkautensa puolesta. Ivy-rukka. Hän menetti heti kättelyssä Liamin takaisin Steffylle. Ivyn ja Liamin avioliitto mitätöidään. Tosin mikään oikea avioliitto se ei alun alkaenkaan ollut, vaan solmittiin, koska Ivyn oleskeluluvassa oli ongelma. Mutta Ivyn päässä tämä oli oikean avioliiton alku. Mutta sitten tuli Steffy, tummana ja kulmikkaana kuin pahatar, ja vei kaiken.

4. Ridgellä on nainen vaihtunut tai jokin naisdraama päällä. Nyt kainaloisena pyörii Caroline joka on jotenkin friikkiä, sillä Ridgen ensimmäinen elämän rakkaus oli Caroline, joka vielä jollain lailla näyttikin samalta kuin uusi Caroline. Sopii vain arvailla, kuka on seuraava Ridgen rakkauden kohde. Itse olen odottanut liki 25 vuotta, että Ridge ja Brooke saisivat toisensa. Onhan näin välillä käynytkin, mutta nämä Ridgen liitot eivät ole kovin vahvaa laatua. On se Ridge semmonen raikulipoika. Ikävöin oikeaa Ridgeä. Ei Ronn Mossin leukaperiä korvaa kukaan.

5. Joku on pahis. Tällä kertaa takapiruna häärivät korusuunnittelija Quinn ja miehensä Deacon. Deacon on tuttu pahis jo 90-luvulta. Brooke aikoinaan ihastui tähän pahikseen ja tuloksena oli tytär Hope, joka on kai jossain Pariisissa suremassa keskenmenoaan. Quinn ja Deacon manipuloivat ihmissuhteita. Tällä kertaa meno oli aika kesyä, mutta eiköhän tuo Quinn kohta taas keksi jotain juonia ihmissuhteiden romuttamiseksi.

(6. Joku on raskaana ja saa komplikaatioita ja/tai keskenmenon. Tämä nyt suluissa, koska en ole ihan varma onko juuri tällä hetkellä kukaan raskaana. Hyvin ohuella langalla tuntuvat olevan masuasukit elämässä kiinni kaunareissa. Ihme että sarjassa on vauvoja syntynyt, kun se tuntuu olevan niin vaarallista, ennakoimatonta ja vaikeaa. Odottavat äidit kaatuilevat tai joutuvat onnettomuuksiin joissa menettävät vauvansa. Tai sitten raskaus on vaikea ja joutuu vuodelepoon. Tai sairastuu raskausaikana vakavasti kuten Taylor aikoinaan odottaessaan kaksosia. Pyhä Taylor oli auttanut laitapuolen kulkijaa ja sai siitä tuberkuloosin.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti